tiistai 17. elokuuta 2010

Millainen joulupääkaupungin tulisi olla kesällä?

Jaa ajatuksesi ja ideasi kommentti-linkistä. Voit vastata myös nimettömänä valitsemalla kohdan "nimetön".

13 kommenttia:

  1. Vihreä, eikä vain kesällä vaan ympäri vuoden. Eli nyt viittaan vihreisiin arvoihin eli ympäristöystävällisiin, paikalliskulttuuria hyödyntäviin ja kunnioittaviin ja taloudellisesti kestäviin ratkaisuihin olipa kyse isommista rakennushankkeista tai kahvilan sisustuksesta.

    VastaaPoista
  2. Kaikissa kaupoissa ja muissa paikoissa, joissa pankkikorttimaksun yms. joutuu kuittamaan vielä kirjallisesti, voisi tätä varten olla tarjolla hauska jouluteemainen kynä samaan tyyliin kuin Tiimarissa kuitataan kuitit hassunhauskalla kynällä. Pieni juttu, mutta tekee iloisen mielen ja joulun näkyväksi koko kaupungissa, kesät talvet.

    VastaaPoista
  3. Joulun pitäisi näkyä koko vuoden myös Rovaniemen keskustassa. Vierailin pari vuotta sitten Saksassa Rothenburg ob der Tauberissa. Joulu näkyi siellä joka paikassa. Keskiaikainen kaupunki oli täynnä liikkeitä, joissa oli kaikenlaista joulutavaraa, sekä halpaa että kalliimpaa. Silloin tuli mieleen, että Rovaniemellä pitäisi hyödyntää Joulua paljon enemmän turisteille sopivaksi sekä kesällä että talvella. Nyt keskustassa ei ole kuin muutama liike, jotka myyvät matkamuistoja. Kaikki sen tyyppiset liikkeet ovat Napapiirillä, vaikka turistit asuvat keskustan hotelleissa.

    VastaaPoista
  4. Siirretään napapiiri keskustaan, vaikkapa jalkapallokentän paikalle.

    VastaaPoista
  5. Jouluteeman pitäisi näkyä kaikkialla. Esimerkiksi Japanissa Hokkaidon saarella sijaitsevassa "joulukaupungissa" jopa viemärien kannet on tehty teemaa tukevaksi.

    VastaaPoista
  6. Minusta nämä käsitteet pitää ensin määritellä. Mielestäni Rovaniemi ei ole mikään Joulupääkaupunki.

    Keskeisin juttu on se, että Rovaniemi on Joulupukin kotikaupunki. Ja tätä se on koko vuoden, siis kaikkina vuodenaikoina. Rovaniemelläkin on sitten jouluaika, joka avataan tulevaisuudessa entistä kansainvälisemmin.

    Siis Brandi pitää rakentaa joulupukin kotikaupungin ympärille. Joulupukki on täällä joka päivä tavattavissa ja se on se perusasia.

    Ja tähän mukaan kaikki yritykset ja yhteisöt.

    VastaaPoista
  7. RAMK/inno- ja yrittäjyys, Ryhmä 714. syyskuuta 2010 klo 2.05

    Glögi, piparitarjoilu tapahtumien yhteydessä tuodaan joulun makua myös keskelle kesäpäiviä.

    Joulutonttuja kaupungille
    - Talvisin punaisissa, kesäisin vihreissä asuissa. Jakavat namusia, levittävät iloa, leikittävät lapsia, auttavat ihmisiä, viihdyttävät ihmisiä ja järjestävät kisoja/tapahtumia. Tontut eivät työskentele säännöllisesti vaan arvaamattomasti ja näkyvät silloin tällöin katukuvassa.
    - Brändätään kaupungin maskotit esim. kaksi tonttua

    VastaaPoista
  8. RAMK-opiskelijat, Ryhmä 614. syyskuuta 2010 klo 5.11

    - Keskustaan tulisi perustaa joulukahvila, joka olisi auki ympäri vuoden. Kahvilassa olisi tarjolla kaikenlaisia jouluherkkuja, myös suolaisia! Kahvilassa olisi joulusisustus ja henkilökunnalla olisi jouluiset vaatteet, tonttuja tms.
    - Kesällä osa ”feissareista” voisi olla tonttuja. He voisivat kertoa, millainen joulu meillä on, faktoja joulupukista jne. He voisivat myös kertoa Napapiiristä ja joulukahvilasta.

    VastaaPoista
  9. RAMK Liiva / ryhmä 314. syyskuuta 2010 klo 22.29

    Miettiessämme, miten joulu voisi näkyä Rovaniemellä ympäri vuoden, keksimme seuraavanlaisia pieniä ja vähän suurempia muutoksia kaupunkikuvaan:
    -Tonttujen käsityöpaja ja myymälä keskustan tuntumassa: myymälästä saisi ostettua paikallista käsityötä ja samalla nähdä tontut työn touhussa.
    -Ostoskeskuksiin, lentokentälle tai juna-asemalle tulevia turisteja voisi tervehtiä jokin jouluinen tuoksu (kaneli, pipari, kuusi).
    -Kesäkelkkaradan kelkat jouluaiheisiksi
    -Kaikkien lajien urheilutapahtumiin yhteinen alkurituaali: esimerkiksi revontuliaiheinen tanssi/luistelu/voimisteluesitys revontulia kuvaavien nauhojen kanssa tms.
    -Urheilijat voisivat viedä Rovaniemen jouluteemaa muualle kaikille lajeille yhtenäisten, jouluaiheisten lämmittelypaitojen avulla.
    -Turistiyritykset voisivat yhdistää voimansa joulupukin lahjoittamien rannekorujen avulla: Palvelun oston myötä turistit saavat kylkiäisenä Punainen lanka -rannekorun, jolla saa etuja ja alennuksia myös muiden hankkeeseen liittyneiden yritysten palveluista. Koru olisi samalla henkilökohtainen lahja joulupukilta (laadukas esim. nahkainen koru, jossa on teksti ”with love from Santa to you”)
    -Rautatieasemalla ja lentokentällä jouluaihe voisi olla paremmin esillä.
    -Kaikkien Rovaniemellä sijaitsevien yleisövessojen pyttyjen kansiin sekä mahdollisesti myös seiniin tai oveen laitettaisiin kuvia Joulupukista eri vuodenaikoina (joka vessassa eri kuva). Myös vessapaperi voisi olla jouluaiheista esim. valkoinen paperi tekstillä ”joulupukki suosittelee”. Vessoihin voisi tuoda myös auditiivista joulua oviin kiinnitettävillä poronkelloilla.
    -Kesäisin kaupungin pensaat muotoiltaisiin jouluteemaan sopiviksi. Talvella sama idea jääpatsaiden/lumiveistosten muodossa.
    -Kaupungin kesätyöntekijät voisivat pukeutua tontuiksi nykyisten sadeasujen ja perinteisten turvaliivien sijaan. Näin ollen turistit näkisivät näitä ”pajakylästä keskustaan tulleita tonttuja” töissään ja voisivat halutessaan kuvauttaa itsensä tontun kanssa. Pitäähän tontuilla olla kesälläkin töitä!
    -Lordin aukiolle pysyvästi sijoitettava kirjelaatikko, josta kirjeet pukille kulkisivat kesät talvet. Laatikko olisi puinen, vanha ja natiseva.
    -Muiden Euroopan maiden mallin tapaan keskustassa voisi tavata jouluaiheisia ihmispatsaita tai muita katutaitelijoita viihdyttämässä ihmisiä.
    -Kahviloista ja ravintoloista saisi kuitin mukana koko kaupungin alueella yhtenäisen joulukarkin. Myös servetit olisivat jouluaiheisia ja penkeillä porontaljat lämmittävät ja ihmetyttävät asiakkaita.
    -Lasten leikkipuistoja voisi kehittää enemmän lappilaisuuteen ja jouluteemaan sopiviksi. Porokeinuja yms.
    -Kunnon pulkkamäki kesät talvet. (kesällä liukuvia välineitä esim. Konttisen kentälle)
    -Lordin aukiolle iso kuusi ympärivuotisesti. Kaupungin laitamille vastaavasti pienempiä pysyviä kuusia.
    -Poroja kaupungille. Porot voisivat ajeluttaa ihmisiä, jakaa selässä olevista laatikoista lentolehtisiä yms. Idea samantyylinen kuin Espanjassa Mijaksen aasit.
    -Kaupungin vuokrapyörät yhtenäisiksi ja jouluaiheisiksi. Kaksi mallia: poropyörä (poronsarvet, petterin nenä) ja revontulipyörä (revontulinauhoja, viuhkat sarvissa)
    -London-Eye –tyyppinen Rovaniemipyörä tai vaihtoehtoisesti korkean rakennuksen katolle rakennettava näköalaravintola (luonnonkauniita maisemia yli kaupungin)
    -Yhtenevät katutolpat: tolppiin infotekstiä joulusta ennen ja nykyään
    -Kaupungin roskikset jouluteemaan sopiviksi: Roskat roskaporsaan suuhun
    -Kaupungin halki kulkevat turistireitit merkitään poronaskeleita kuvastavilla katumaalauksilla. Jälkiä seuraamalla pääsee jouluaiheisiin paikkoihin.
    -Urheiluopistolle valokuvaukseen soveltuva joulu- ja urheiluaiheinen aukkopää-levy.

    VastaaPoista
  10. RAMK/ ryhmä 5, Innovaatiot ja yrittäjyys14. syyskuuta 2010 klo 22.36

    1. Kotakahvila keskustassa ympäri vuoden
    - Aitauksessa voisi olla huskeja ja poroja
    - Kodassa olisi talvella tulet ja jouluntuoksua
    - Tarjolla jouluisia juotavia ja makeisia
    2. Kemijoen joulupaatti kesällä
    - Joulusauna
    - Luontaishoidot; turvehoidot
    - Tonttuhieronta
    - Jouluruokaa/juomaa

    3. Kesällä yleisiä joulusaunoja uimarannoille

    4. Karavaanialueen kehittäminen kesäisin
    - Erityisesti ulkomaalaisille turisteille

    VastaaPoista
  11. RAMK- opiskelijat ryhmä 214. syyskuuta 2010 klo 22.53

    - Julkinen liikenne: Jouluaiheisia tarroja busseihin ja pysäkeille.
    - Betoniporot tms. jouluaiheisia betoniporsaita ympäri kaupunkia.
    - Jouluvaloja muuallekkin kuin pääkadulle, jotka näkyisivät myös valoisaan aikaan, ympäri vuoden.
    - Selvä visuaalinen reitti kaupungista Napapiirille, esim. katuvaloissa, asfaltissa kuvia / koristeita tms. reitin varrella.
    - Bussireitti selvästi merkitty, mistä pysäkiltä pääsee napapiirille.

    VastaaPoista
  12. RAMK/ryhmä valmennus.innovaatiot ja yrittäjyys15. syyskuuta 2010 klo 0.38

    Joulukylpylähotelli
    -Talvi+ jouluteema kylpylässä ja hotellissa
    -Saunamaailma
    -Ulkoallas + kylpytynnyri (palju)
    -Avanto
    -Liukumäet
    -Henkilökunta tonttupuvussa
    -Jouluruokaa tarjolla
    -Sijainti esim. Santavaara (maisema, santapark+ joulupukin kylä lähellä)

    Joulukatu (Lordiaukiosta jouluaukio)
    -Ympärivuotinen joulukoristeltu katu (voitaisiin tehdä esim. kävelykadusta)
    -Joulubussi, joka roudaa porukkaa napapiirille
    -Joulukrääsä kojuja, kahviloita jne.
    -Tempaukset (hankifutis, lumisähly jne...)
    -Tonttuparkki lapsia varten

    VastaaPoista
  13. RAMK/ valmennustytöt. Innovaatiot ja yrittäjyys15. syyskuuta 2010 klo 1.11

    Pakko sanoa heti alkuun, että emme edes tienneet Rovaniemen olevan jouluPÄÄkaupunki. Joten ensimmäiseksi lähtisimme kehittämään mainontaa. Mainontaa tulisi siis olla kesälläkin niin televisiossa kuin maantiemainoksissakin esim."Koe joulu kesälläkin! Tervetuloa viralliseen joulupääkaupunkiin!"

    Joulupääkaupunkia voisi mainostaa myös esimerkiksi 4-tien varrella Napapiirin pohjoispuolella ja Rova-motellin kohdalla Kemiin päin mentäessä. Siellä voisi siis olla kyltit "tervetuloa Suomen joulupääkaupunkiin" ja pois päin lähtiessä voisi lukea "tulethan uudelleen joulupääkaupunkiin" tms.

    Mielestämme koko Rovaniemen kaupungin ei tarvitsisi olla ympärivuotta jouluinen, jottei joulu menettäisi taikaansa! Sen sijaan Rovaniemen keskustassa voisi olla Joulun taika - niminen PIENI keskus, jossa voisi olla kahvila, puoti, lastemaailma jne.. keskuksen sisältö olisi kokonaan jouluaiheinen! Tällä voisimme välttää "rasituksen" Rovaniemen asukkaita kohtaan, sillä uskomme, että he eivät halua viettää joulua vuoden ympäri.

    Napapiirillähän joulu näkyy jo kesälläkin, ja se on todella hyvä juttu! Mutta mielestämme sen mainontaa ja siellä järjestettäviä tapahtumia tulisi kehittää.

    VastaaPoista